Lue vol. 2:n levyarvioita

Kirkastettua myöhäisromantiikkaa

Kare Eskola | 12.4.2012

Musiikin tohtori Anu Vehviläinen on ennättänyt Karol Szymanowskin pianoteosten kokonaislevytyksessä toiseen levyyn. Vehviläinen teki väitöstyönsä Szymanowskin soolopianotuotannosta, joten oppineisuutta riittää. Onneksi akateemisuus rajoittuu kattavaan levyesittelytekstiin – itse musiikissa tohtorinhattu ei kiristä päätä, vaan Vehviläinen pitää itsensä muusikkona.

Alba on kerrankin valinnut kokonaislevytyssarjaan kansikuvan, joka oivaltavasti kristallisoi sekä Szymanowskin musiikin että tavan jolla Vehviläinen sitä soittaa. Kannessa ei ole myöhäisromanttisen tunkkaista maalausta eikä edes virtuoosikulttia korostavaa naamakuvaa, vaan yksityiskohtia vanhoista kivikaiverruksista. Ja aivan oikein, Vehviläisen tulkitsemana Szymanowskin musiikissa on kiven painokkuutta, mutta yksityiskohdat ja ääriviivat erottuvat keveinä ja kirkkaina.

Vehviläinen helpottaa myöhäisromantiikan paksuutta erottelemalla tekstuurista olennaiset linjat, ja pitämällä loput luomassa runollista tunnelmaa. Hän malttaa myös viipyillä suvantokohdissa, joten rajutkaan ryöpytykset eivät ala ahdistaa.

Ensilevyn jälkeen olen myös alkanut ymmärtää äänityspaikan valintaa. Normaalisti pianoa ei kannata soittaa kirkossa, mutta Johanneksen kirkon akustiikka tukee musiikin kirkasta kimmellystä. Enno Mäemetsin äänitys ei herkuttele pianon mekanismin yksityiskohdilla mutta on silti riittävän lähellä.

Vehviläinen on asetellut levyn teokset kronologiseen järjestykseen. Fantasia C-duuri uhkuu parikymppisen säveltäjän ekspressiivisyyttä, Maskit edustavat kolmekymppisen itsevarmaa kokeilua, ensimmäisissä Masurkoissa nelikymppinen säveltäjä palaa puolalaisille juurilleen, ja viimeiset masurkat ovat viisikymppisen mestarin täysin omaleimaista ilmaisua, jossa masurkan rajoja on venytetty äärimmilleen.

Nämä suuret linjat Vehviläinen soittaa esiin, mutta ihasteltavaa riittää myös lukemattomissa yksityiskohdissa, joiden väriloisto muistuttaa, että impressionismi osattiin muuallakin kuin Ranskassa.

Karol Szymanowski: Pianoteoksia, vol. 2. – Anu Vehviläinen.
(Alba, ABCD 337)

***

Szymanowski: Pianoteoksia 2. Anu Vehviläinen. Alba. 22 e.

Vehviläinen, Anu: Szymanowski: Pianoteoksia

Helsingin Sanomat 25.4.2012

Jukka Isopuro

Piano. Anu Vehviläisen verkkaisesti etenevässä Karol Szymanowskin (1882-1937) pianomusiikin levysarjassa on kaikki laadun merkit.

Puolalaissäveltäjä toi Chopin-lähtöisen puolalaisuuden uudelle vuosisadalle ja sulatti vieraita maailmoja hämmästyttävästi yhteen: saksalaista vankkuutta, Skrjabinin mystiikkaa, Debussyn sointiutua, välimerellistä lämpöä ja ulkoeurooppalaista eksotiikkaa.

C-duuri-fantasia op. 14, pääteoksiin lukeutuva Maskit op. 34 sekä masurkat opuksista 50 ja 62 huumaavat Vehviläisen säihkyvästi ja määrätietoisesti tulkitsemina.

***

Skivrecension: Anu Vehviläinens Szymanowski

Karol Szymanowski: Pianoverk vol. 2

Wilhelm Kvist

Hufvudstadsbladet 17.5.2012

Fantasi i C-dur op. 14, Masker op. 34, masurkor op. 50 & 62. Anu Vehviläinen, piano. (Alba)

Första volymen i Anu Vehviläinens inspelningsserie med polacken Karol Szymanowskis (1882–1937) pianomusik kom för två år sedan och nu kommer uppföljaren.

Szymanowski var själv en begåvad ordbrukare och åtminstone om man får tro Vehviläinen finns det en koppling mellan de oändligt långa meningarna i hans texter och atmosfären i musiken när texturen är som tätast. Senromantiskt grandiosa och starkt Lisztinfluerade Fantasi i C-dur (1905) antas ha inspirerats av tonsättarens egen prosaiska dikt Szkic do mego Kaina (Skiss till min Kain). Stycket flyktar hastigt från en tonart till en annan och endast i sluttakterna fås bottenkänning i C-dur.

De tre maskerna op. 34 är inspirerade av sagorna om Scheherazade, Narren Tantris (Tristan och Isolde) och Don Juan. Här, liksom i masurkorna op. 50 och 62, är tonartskänslan ännu friare och uttrycket överlag lyriskt och narrativt.

Masurkorna är något av en allmänpolsk syntes av den polska folkmusikskatten, arvet efter Chopin förvaltas fritt och i stället finns här en gnutta Bartók, något som Vehviläinen snyggt snappat upp.

http://hbl.fi/kultur/recension/2012-05-17/skivrecension-anu-vehvilainens-szymanowski

***

This entry was posted in 4. Levyarvioita Vol. 2. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *